Kalleimman vaihtoehdon politiikka

 

Suomessa on 90-luvun lamasta alkaen ollut vallalla kalleimman vaihtoehdon politiikka. Ymmärrän että tämä oli pakonsanelema tilanne 90-luvulla, kun ei ollut rahaa, mutta eikö olisi jo aika päästää siitä irti?

Tarkoitan tällä sitä, että Suomessa kaikki hoidetaan vasta kun on pakko. Talo korjataan vasta kun se on romahtamisen partaalla tai tie korjataan vasta kun siitä uhkaa tulla ajokelvoton. Ihmisten terveydestä ei myöskään huolehdita, vaan ”terveys”keskuksissa sanotaan, että tule vasta sitten kun olet OIKEASTI sairas.

Eikö olisi kaikkien kannalta parempi, ja paljon halvempi, jos asiat korjattaisiin ennen kuin tilanne karkaa käsistä? Jos katto tai vuotava putki korjattaisiin ennen kuin syntyy kosteusvaurio tai vakavampi vesivahinko. Tai ihmisten terveydestä huolehdittaisiin ennen kuin hän on vakavasti sairas.

Hallitus yrittää kovasti laittaa talon toista kerrosta priimakuntoon, vaikka ensimmäinen kerros on jo puoleksi hiekkaan vajonnut. Alimman kerroksen asukkaisiin viitataan kintaalla. Perustusten korjaamisesta ei edes puhuta, jos joku uskaltaa ottaa asian esille, poljetaan kyseinen älykääpiö niin syvälle mediasuohon että sieltä ei taatusti huuto pinnalle asti kantaudu.

Rakennustekniikkaa hiukan tuntevana voin antaa hallitukselle ilmaisen neuvon: Ei kannata korjata talon toista kerrosta, jollei ensimmäinen kerros ja perustukset ole kunnossa. Neuvo on ilmainen, koska tunnen rakennustekniikkaa paremmin kuin talouspolitiikkaa.

Talouspolitiikka ei tunnu olevan hallituksenkaan vahvimpia puolia, tuloksista päätellen. Suosittelen koko hallitukselle alakoulun matematiikan kertauskurssia. Yhtälöä EI tasapainoteta niin että molemmilta puolin vähennetään saman verran. Yhtälön tasapainottaminen vaatii vain toiselta puolen vähentämistä tai toiselle puolen lisäämistä.

Täytyy kyllä nostaa hattua hallitukselle siinä, että se on onnistunut karsimaan valtion tuloja samaan tahtiin menojen kanssa. Ihan jokainen hallitus ei siihen pysty. Työllisyyspolitikka on onnnistunut huomattavasti paremmin, etumerkki vaan on vaihtunut. Sadantuhannen uuden työllisen sijaan on tullut satatuhatta uutta työtöntä. Noiden etumerkkien kanssa on syytä vielä harjoitella.

Takaisin asiaan. Suomessa kaikki tehdään siis kalleimman mukaan. Pitkäaikaistyöttömille tehdään lähes mahdottomaksi saada työtä ja ainakin siitä viedään se vähäkin kannatus, joka sillä on ollut. Tehdään asia mahdollisimman kalliiksi, eli pidetään työtön työttömänä. Jos hallituksen kaikista toimista huolimatta onnistuu työpaikan saamaan, sitten potkittan pähän ja tehdään selväksi ettei ainakaan euronkaan kannatusta työllä saa olla. Näin lisätään rikollisuutta, harmaatataloutta ja asunnottomuutta. Näiden asioiden hoitaminen jälkikäteen on monin verroin kalliimpaa kuin niiden ehkäiseminen. Puhumattakaan ihmisten terveydestä. Leikkaukset ja muutokset perstoimeentuloon takaavat ainakin sen, ettei vankiloissa tulevaisuudessakaan ole pula asukkaista.

Eduskuntatyö, erityisesti hallituksen osalta, tuntuu olevan niin hauskaa puuhaa että asiat tuntuu välillä unohtuvan. Naurua piisaa siinä määrin, että osa joutuu jopa pitämään lomaa, joku jopa kokonaan lopettmaan, saadakseen naamansa takaisin peruslukemille. Huvittaneet on hallituksen toimet minuakin, on hauskaa katsoa kuinka ministeri vakavalla naamalla sanoo, että tarkoitus on parantaa asioita, vaikka tekojen vaikutus on ilmiselvästi päinvastainen. Vaikka leikkaaminen ja ihmisten kiusaaminen olisi kuinka hauskaa, eikä millään pystyisi naurua pidättelemään, olisi syytä aina välillä suhtautua vakavasti myös niihin ihmisiin, joihin leikkaukset osuvat.

Voisiko joku hallituksessa edes HARKITA kuuntelevansa asianosaisia? Siis ihmisiä jotka TIETÄVÄT asiat oman kokemuksensa perusteeela. ”Asiantuntijoista” ei aiankaan perustoimeentulon ja työttömyyden kohdalla ole puutetta. Mielensäpahoittajaa lainatakseni: ”Minulta voi aina kysyä neuvoa.”

Ei muuta kuin kylmää kyytiä kelkkamäkeen!