Olenko rikollinen?

KELAn mielestä olen. Tai ainakin minua kohdellaan kuin rikollista. KELAn ajatus on, etttä asiakas on aina väärässä ja syyllinen kunnes toisin todistetaan. Eli asiakkaalla on todistusvellisuus KAIKISSA tapauksissa. KELAlla ei sen sijaan tunnu olevan minkäänlaista todistusvelvollisuutta, kunhan pysytään edes jollain tavoin lain puitteissa päätöksenteossa.

Erityisesti toimeentulotukiasioissa on asiakas VARMASTI epärehellinen, joten häntä on syytä kohdella rikollisena. Asikkaan on kaikin tavoin todistettava varattomuutensa ja tulojen puuttuminen. Myös menopuolella on pitävästi todistettava mihin raha on mennyt.

Kun tammikuussa ilmoitin sähkölaskusta, joka oli poikkeuksellisen suuri, reilu 80€, olin selvästikin VALEHTELIJA. KELAssa ilmeisesti ajateltiin, että tunnen jonkun sähkölaitoksella, jonka kanssa olen sopinut, että tuplataan laskun loppusumma ja hän maksaa erotuksen minulle käteen. Tai että olen samalla maksanut myös naapurin sähkölaskun, käteiskorvausta vastaan. Eihän laskun suuruus voi mitenkään johtua siitä, että osa sähköstä menee asunnon lämmittämiseen, kun vuokrasopimuksessa EI ERIKSEEN mainita, että asunnon lämmittämiseen käytetään ASUKKAAN sähköä. Joten ilmiselvästi yritin vain huijata KELAlta ylimääräiset 40€.

Tai ainakin minulla täytyy olla pelitilillä rahaa jemmassa, kun olen sinne muutaman kympin joka kuukausi sijoittanut. Enhän minä nyt niin TYHMÄ ole, että pelaisin vaikka LOTTOA niillä rahoila. Joten pelitlistäkin on nyt lähetettävä yhteenveto joka kuukausi, mikäli mielii toimeentulotukea saada. Tai voihan olla, että joku maksaa minulle palkkaa suoraan pelitille, epärehellinen rikollinen kun olen.

Pitää varmaan lähteä kävelylle, niin kauan kuin tällainen paatunut rikollinen saa kulkea vapaana ja ennenkaikkea ilmaiseksi.


Ps. Älkää kertoko KELAlle että kävelylenkeistä voi nauttia, varsinkin kunhan kevätaurinko alkaa lämmittää, ne varmaan keksii jonkun keinon leikata toimeentulotukea, kun aurinko tarjoaa lämpöä ja nautintoa ihan ilman erillistä korvausta.

Kommentit

Suositut tekstit