20 vuoden yksinäisyys

Korona-virus on tuonut jotain hyvääkin minun elämääni. Se on antanut monille ihmiselle pienen vilauksen siitä, millaisata minun normaali elämäni on. On jotenkin lohdullista tietää että muutkin kokevat nyt samaa, kuin minä koen aina.

Kun päivittelet sitä, kuinka eristyksissä ihmiskontaktit vähenevät ja kuinka vaikeaa on olla kun ei voi tavata lähimmäisiään, muista myös kuvitella tilanne, että eristys jatkuisi 20 vuotta. Sinun olisi myös elettävä se kokonaan eristyksistä kaikista muista ihmisistä, myös perheenjäsenistäsi. Sillä tällaista minun elämäni on ollut viimeiset 20 vuotta.

Ei suinkaan siksi että haluaisin elää yksin, vaan koska on pakko. Kun on jäänyt yksi, eikä ole kavereita, joiden kautta kehittää ihmissuhteita tai sosisaalista kanssakäymistä, muuttuu vähitellen erakoksi, jonka luona kukaan ei halua vierailla tai pitää yhteyttä. Tämä on raskas taakka kannettavaksi ja sen alle on helppo lyhistyä. Onnekseni olen vähitellen oppinut sietämään yksinäisyyttä, eikä se enää ole yhtä musertava kuin se oli aiemmin. Koen edelleen vaikeita hetkiä yksin päivittäin, mutta aina niistä jollakin konstilla pääsee ylitse.

Se, ettei minulla ole omaa perhettä eikä tule kai koskaan olemaan, vaivaa minua joka päivä, mutta iän karttuessa siitäkin unelmasta luopuminen käy päivä päivältä helpommaksi.

Elämä on opettanut minut kärsivälliseksi ja minulle on aina opetettu: ”Ei nyt, mutta joskus myöhemmin.” asenne. Välillä sitä pohtii milloin tuo myöhemmin on?

40 vuotta olen odottanut elämän muuttuvan paremmaksi, mutta turhaa. 20 vuotta olen etsinyt sitä oikeaa, mutta turhaa. 20 vuotta olen odottanut ensi suudelmaa, turhaa!

Syy on tietys suureksi osaksi minussa itsessäni. En ole mikään unelmien mies, enkä ole sitä koskaan ollutkaan. Olin aina kuvitellut löytäväni tyttöystävän, naisen jolle kelpaisin tällaisena kuin olen, mutta se lienee turha toivo. Ainakin tällähetkellä.

Vähitellen sitä on kuitenkin oppinut hyväksymään sen tosiasian, että minun kuuluu elää elämäni ykisn. Tällä hetkellä lohtua tuo ajatus, että monet ihmiset kokevat tällä hetkellä saman kuin minäkin! Toivoisin vain että ihmiset oppisivat huolehtimaan ja pitämään yhteyttä myös niihin, vähemmän mukaviin ihmisiin, jotka kärsivät yksinäisyydestä.

Yritin myös muistella vierailuita luonani viimeisen 20 vuoden aikana. Voin rehellisesti sanoa, että lukuunottamatta vanhempieni vierailuita nuo vierailut voi laskea hyvin yhden käden sormilla.

Toivoisin, että tällaisena poikkeuksellisena aikana, ihmiset ottaisivat yhteyttä myös niihin sukulaisiin ja tuttaviin, joihin ei normaalisti tule yhteyttä pidettyä. Monille erilaiset rajoitukset ja eristäytymine lisäävät ahdistusta ja tekevät elämästä entistä kurjempaa. Vaikka minun elämääni rajoitukset eivät ole muuttaneetkaan. Soisi tämän yhteydenpidon tietysti jatkuvan myös silloin kun palataan normaaliin arkeen.

Niinpä pidetään yhteyttä toisiimme ja muistetaan myös yksinäisiä ihmisiä! :)

PS. Minulla on pitkäaikainen kokemus yksinolosta, joten voin hyvin antaa vinkkejä siihen, kuinka tulla toimeen yksin ja saada aika kulumaan. Rohkeasti vaan yhteydenottoja!