Minimitoimeentulo rulez!


Kun tällä minimitoimeentulolla tähän asti on voinut elää kuin ruhtinas, päätti hallitus lopultakin puuttua mokomaan rellestykseen. Oltais voitu leikata varmastui enemmänkin, tuo 18 euron leikkaus, joka astuu voimaan 1.3. ei tunnu missään! Reilussa 500 euron kuukausipotissa ei tuo ole montakaan prosenttia. (noin 3%) Jokainen voi itse laskea paljonko 3% leikkaus tekisi omassa kuukausiansioissa.

Hyviä uutisiahan kuului jo aiemmin, kun hallitus, suuressa viisaudessaan, vei viimeisenkin mahdollisuuden ansaita, kun 150 euron suuruinen ansiotulovähennys poistui. Nyt voi rauhassa keskittyä rellestämään, sillä ei tarvi kantaa huolta sittä, että joku kannatava työpaika menisi ohi suun. Sellaisia kun ei enä ole. Siinä sitä onkin päänvaivaa miten saada tuo 500 euroa kulumaan kuukauden aikana, ettei KELA vaan saisi aihetta leikata toimeentulotukea.

Se on sellanen juttu että alle 2000€ (kahden tonnin!) keikkatöitä ei kannata vastaanottaa. Laskin asian moneen kertaan, mitä nyt aikaa juhlimisen oheen jäi. Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan: Jos keikkatyöstä saa palkkaa KERRAN 1800€ tukia lähtee 1700€. Sitten on työssäkäynnistä aiheutuvat kulut. Kokemukseni mukaan vähintän 100€ voi kuluiksi laskea. Kuljit sitten omalla autolla tai julkisilla, niin kulkemiseen menee ainakin 60-120€. Jokainen työssäkäyvä voi itse laskea, paljonko työssäkäynnistä aiheutuvat kulut ovat. (Kulkeminen, vaatteet, lounas....)

Että kyllä nyt kelpaa. Ei ole huolta huomisesta, kun ei tarvitse pelätä että työstä saisi muutakin kuin työnilon! Jep, jep! Ja eikun takaisin juhlimaan! Tuota rahaa kun näin ruhtinallisesti....


Ps. Lähden kyllä mielelläni tekemään mitä tahansa työtä, johon pystyn, 50€/pv, kunhan palkka maksetaan käteisellä. Eikä työajan sunteen tarvi noudattaa tessin työaikoja tai maksaa vuorolisiä!

Kommentit

Suositut tekstit