Pienipalkkainen työ

 

Heikki Vesikansan hyvän mielipidekirjoituksen (HS Mielipide 3.11.) innoittmanana laadin jatkoa omaan blokikirjoitukseeni "Verotietojen julkistaminen" (5.11.) 

Olen täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa, että kaikki työ on tärkeää, sekä työntekijälle, että niille joihin työ vaikuttaa. Näen kumminkin pienipalkkaisessa työssä kolme ongelmaa;

Ensimmäinen ongelma on siinä, että motivaatio pienipalkkaisen työn vastaanottamiseen on laskenut. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että työstä saatava palkka on lähes yhtä pieni tai jopa pienempi kuin työttömyyskorvaus. Ainakin jos puhutaan ansiosidonnaisesta päivärahasta.
Minimitoimeentuloon verrattuna pienimmät palkat tuovat ainoastaan muutaman satasen lisää kuussa. Tästäkin suurin osa voi kulua työmatkoihin ja muihin työssäkäynnistä aiheutuviin kuluihin.

Toiseksi ongelmaksi nousee se, että motivaatio työn tekemiseen on alhainen, palkan mukaan. Jollei työstä tunne saavansa kunnon korvausta, ei ole motivaatiota sen tekemiseen parhaalla mahdolisella tavalla.

Kolmas ongelma on yhteiskunnallinen. Kun työntekijöitä siirtyy hyväpalkkaisesta työstä pienipalkkaiseen työhön, tietää se vähemmän verotuloja. Tämä myös pienentää ostovoimaa, koska pienestä palkasta jää vähemmän käteen, ei ole varaa kuluttaa.

Kuitenkin on sanottava että myös pienipalkkainen työ on tärkeää. Ensinnäkin se antaa työntekijälle tunteen, että hän on osa yhteiskuntaa, kuten lehtijutussakin todetaan. Työtä tekemällä myös tuntee ansainneensa oman toimeentulonsa.
Toisekseen ne pienipalkaista työtä tekevät, joille vaihtoehto olisi työttömyys, on työ erityisen tärkeää. Tämä hyödyttää myös yhteiskuntaa. On aina kannattavampaa maksaa palkkaa kuin työttömyyskorvasta. Vaikka pienipalkkaiselle työntekijälle jouduttaisiin maksamaan jotain tukia, kuten asumistukea, on se halvempaa kuin täysimääräisten tukien maksaminen.
Lisäksi työ antaa tekemistä ja tuo mahdolisesti työkavereita ja auttaa muutenkin elämään normaalia elämää.

Yhdessä asiassa olen lehtikirjoituksen kanssa erimieltä. Pienipalkkaiset eivät kuitenkaan auta yhteiskunnan pyörittämiseen taloudellisessa mielessä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että he eivät ole nettoveronmaksajia. Eli he saavat enemmän tukia kuin maksavat veroja.
Tämä on huolestuttava kehitys, kun otetaan huomioon että yhä suurempi osa pienipalkkaisista työntekijöistä on sellaisia, jotka ovat aiemmin saaneet parempaa palkkaa, tai heidän työnsä on aiemmin ollut paremmin palkattua.
Tämä taas johtuu siitä että työnantajat pyrkivät säästämään palkkakuluissa luokittelemalla töitä uudelleen, halvemman työehtosopimuksen piirriin. Työtehtäviä myös ulkoistetaan, jolloin työtä voidaan teettää halvemman työehtosopimuksen mukaan.

Yhteiskunta kuitenkin pyörii pienipalkkaisten ihmisten varassa. Siivoojat, perushoitajat, ravintola-alan ja kaupan työntekijät ja monet muut pienellä palkalla uurastavat ihmiset pitävät yhteiskunnan käynnissä. Kiitos siis heille.
Olisi vähintäänkin reilua että tämänkaltaisissa töissä työskentelevät voisivat elää palkallaan ja saada ehkä vähän säästöönkin pahan päivän varalle tai mahdollisuuden lomailla ja näin osallistua yhteiskunnan pyörittämiseen.

Palkkaerojen kasvu ja elinkustannusten nousu nopeammin kuin palkkojen nousu pienimissä palkkaluokissa on mielestäni erittäin huolestuttavaa. Kuinka kauan yhteiskunnalla on varaa tukea alati kasvavaa joukkoa pienipakkkaisia, joiden palkka ei riitä elämiseen?

Tosi on, totesi jo Lassin Jaska aikoinaan. Suomessa yhteiskuntaa pyörittää taloudellisesti suurituloisten puolikas ja työnteolla pienipalkkaisten puolikas.