Kaikenlaisia teepusseja

 

Rupesinpahan eilenillalla keittämään teetä. Siitä tulikin mieleen hiukka kevyempi aihe tämänpäiväiseksi blokikirjoitukseksi.

Olen laiska enkä viitsi pelkästään itseäni varten ostaa ja valmistaa ”oikeaa” teetä vaan käytän valmiita teepusseja. Ne on helppoja käyttää ja vesikin kiehuu vedenkeittimessä nopeasti ja pysyy mukavan lämpimänä riittävän pitkään. Voi myös kätevästi lämmittää lissää, jos sattuu jäähtymään.

No siinä teepussia liotellellessani tunsin jalkani alla muruja. Ihmettelin asiaa, kun yritän pitää keittiön siistinä ja leivänmurut pois lattialta. Koska en yleensä valoja keittiössä käytä, teetä kun näkee hyvin hakea ilman valoja, en heti nähnyt mistä on kyse. Vasta valot sytytettyäni huomasin ettei kyse ollutkaan leivänmuruista vaan teestä! Pussi mokoma oli rikki. Ja mukin pohjallekin oli kivasti kertynyt kerros teemururusia.
Ja minähän en teetäni juo murujen kera, joten teevesi muruinen altaaseen ja uusi pussi tilalle. Ja kas, tämäkin pussi levisi pitkin lattiaa. On vissiin tuotantolinjalla ollut avoimien teepussien päivä. No, onneksi pussit ovat osa lajitelmaa, jonka muita makuja olin jo testannut, joten ainoastaan neljännes pakkauksen sisällöstä on käyttökelvottomia. Tai voihan näitäkin pusseja käyttää, jos ei välitä teelehtien murusista tai laskee teen siivilän läpi.

Joka tapauksesa rupesin miettimään erilaisten ruokatuotteiden valmistamista ja pakkaamista. Paljonko ruoasta menee hukkaan valmistusvaiheessa linjaston toimintahäiriöiden tai muiden valmistus/pakkausvirheiden takia? Paljonko ruokaa hukataan kuluttajien toimesta, koska se ei vastaa laadultaan pakkaukseen merkittyä tai on pakattu virheellisesti?

Itselläni ruokahävikki on kohtuullisen pientä, koska rimani laadun suhteen on varsin matalalla. Viimeksi olen heittänyt pois paprikan, joka oli valmiiksi pakattu. Leikatessani muovin auki huomasin että paprika on sen verran pehmyt kauttaaltaan, etten sitä viitsi paloittelemaan ruveta. Kyseinen paprika olisi ehkä kelvannut johonkin kypsennettävään ruokaan, mutta raakana en halunnut sitä syödä.
Tämä esimerkkinä siitä, miten vaikeaa valmiiksi pakattujen tuoretuotteiden syömäkelpoisuuden arviointi on. Kyseinen paprika näytti ihan hyvältä eikä tuntunut käteenkään pakkauksen läpi pehmeältä.

Teepussin sisältöä en käy edes arvamaan. Tiedän ennestään että teepussit sisältävät sokeria, joten sitä en teeheni enää lisää. Ehkä pitäisi siirtyä teen suhteen luomu vaihtoehtoon, opetella talven aikana mitä Suomen luonnossa kasvavia kasveja voi käyttää teen valmistukseen. Kesällä sitten voisi kerätä näitä talteen ja nautiskella ensi talvena luomuteetä.

En taida kumminkaan viitsiä, laiska kun olen. Tyydyn jatkossakin siihen että voi joskus sattua epäkelpo teepussi kohdalle ja pidän rikkaimurin ladattuna!

Kommentit

  1. Itse opin juomaan teetä harkkavuosillani koska olin liian ujo aikuisten kahvipöytään!
    Jatkoin teen juontia mielelläni, kävin alan erikoiskaupoista hakemaaan erilaisia teelajikkeita, ei aina edes teepusseja!
    Sitten teekutsut loppuivat ja siirryin enemmän kahviin.
    Kahvin tiellä siis ollaan tukevasti.
    Lähdin sitten käymään Lontoossa ja siellä sitä teetä vasta juodaankin!
    Innostuin siellä Assam teehen, ja kun niitä ostin ja ne sitten loppui tilasin lisää.
    Assam tee auttaa mm. yskään!

    Tämän takia pidän yhä teestä mutta jos on kuppi teetä tai kuppi kahvia, kai mä sen kahvin ottaisin. Olen aika ronkeli kaiken suhteen, varsinkin että mustana en juo enkä myöskään käytä sokeria en kahvissa enkä teessä.

    Olisihan se hienoa käydä luonnossa poimimassa kaikenmaailman kasveja tai niiden lehtiä ja kuivattaa, juoda sitten sitä vadelmateetä tai jotain ja muistella niin minä itse ne keräsin, mutta kun mussa ei ole oikein tota partiohenkeä niin taitaisi keräys kans jäädä ja vastaisuudessa tilaan teeni sieltä kaukaa!
    Ja pidän jatkossa taas teekutsuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen juonti on sellainen harrastus, että en ainakaan tällä hetkellä halua siihen vakavasti suhtautua. Käytän vaan valmiita teepusseja, ja niissäkin pitäydyn tutuissa ja turvallisissa.
      Olisihan se tietty hienoa kerätä omat teelehtensä, mutta jätän sen suosiolla ammattilaisille. Olen sen verran laiska! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit