Onnelistava tekoäly
Tunsin suuren ilon käyvän lävitseni kun katsoin aamu-tv:tä. Kuulin että tekoäly lyö kunnolla läpi tänä vuonna ja tekee meistä kaikista rikkaita ja onnellisia. Jee! Yrityksiä kannustetaan keksimään uusia tuotteita ja palveluita, joita asiakkaat voivat ostaa tullakseen onnelliseksi. Asiakkaa puolestaan käyttävät tekoälyä kertomaan mitä näillä uusilla tuotteilla ja palveluilla voi tehdä.
Kun tätä ideaa vielä hiukan jalostetaan, saavutetaan täydellinen onni. Tekoäly suunnittelee, valmistaa ja myy tuotteen. Jonka toinen tekoäly ostaa, toimittaa, käytää ja lopulta hävittää asianmukaisesti. Jee, saatiin koko ketju ulkoistettua tekoälylle! Tämän jälkeen voidaankin löhötä mukavasti sohvalla, kun robotti-imuri imuroi ja tekoäly tekee etätyöt ja päätökset puolestamme.
Kesämökillekään on turha lähteä, kun robottiruohonleikkuri leikkaa ruohon, kauko-ohjattu murtohälytin pitää huolen mökin turvallisuudesta ja valvontakameroilla voi tarkkailla mökin ja sen ympäristön tapahtumia mukavasti kotisohvalta käsin. Etäohjauksella voi myös sytyttää ja sammuttaa mökin valoja ja muita laitteita, jotta naapurit näkevät, että kyllä tuolla mökillä taas on asukkaita.
Kunhan vielä saadaan kiinalaisesta juoksijarobotista kehitettyä jokaisen asunnon vakiovarusteeksi robottikodinhoitaja, joka kokkaa ja tarjoilee ruoat sohvalle, niin ei tarvi turhaa senkään vuoksi nousta itse jääkaapille.
Kieli pitkällä jään odottamaan tätä uutta askelta tekoälyn kehityksessä, joka tekee minustakin viimein rikkaan ja onnellisen!
Oikein lämmintä ja tekoälyntäyteistä kevättä kaikille!
Kommentit
Lähetä kommentti